Tynnyrimies meets Otajärvi

Aiemmassa blogipostauksessani kerroin kuinka Tynnyrimies ja vaimonsa eli minä päätimme eräänä sunnuntaina nakata 240 litraisen sadevesitynnyrin jalustoineen asiakkaallemme Ihodeen, Raumalle. Tosiaan, tutkailin hieman Googlesta Ihodea ja sen ympäristöä, josta löytyi myös Otajärvi.

Ihode on tosiaan kaunis pieni kylä, jonka kylänraitilla voi sulkea silmänsä ja kuvitella, miten upean viriili se joskus aikanaan on ollut. Nyt Ihodessa asuu Wikipedian mukaan hieman yli 600 asukasta. Kylän halki virtaa kauniisti Ihodenjoki, joka saa alkunsa Otajärvestä, jonka varmasti moni linnuista kiinnostunut tunnistaa arvokkaaksi lintujärveksi. Otajärvellä on muutamia lintutorneja ja opastuspaikkana toimiva Otajärven luontotupa.

No tämähän alkoi kiinnostaa, sillä kumpikaan meistä ei ole käynyt lintutornissa aiemmin! Joten, asiakkaalta lähdimme seuraamaan Otajärven kylttejä kohti ensimmäistä lintutorniamme…

Otajärvi ja luontotuvalla Tynnyrimies tutustui haukkaan…

Tosiaan, opasteet johdattivat tällä kertaa matkalaiset hyvin mutta matkalla kannattaa himmata sitä kaasujalkaa, sillä itse lintutornien tai luontotuvan kyltit ovat hieman haalistuneet. Luontotuvalle kääntyessämme ajoimme kauniin maalaistalon pihapiirin läpi, joka on aina omanlaisensa kokemus ja pakottaa ajelemaan rauhallisesti. Jotenkin sitä aina tahtoisi tietää, että millaista se elämä oli ennen vanhaan…

Luontotuvalle vei pieni soratie ja kun saavuimme perille niin huomasimme, että paikka toimii myös veneenlaskupaikkana ja yhtä venettä oltiin parhaillaan laskemassa. Saimme iloiset tervehdykset, kun pohdimme, että mihinkäs pienen automme parkkeeraamme mutta olihan siinä ihan virallinen parkkipaikka, jonne nätisti pikkuranskattareni parkkeerasin, peruuttamalla! Tynnyrimies on vuosien varrella kehottanut aina parkkeeraamaan peruuttamalla, sillä monesta ahtaasta paikasta pääsee tällöin paljon helpommin pois ja täytyy sanoa, että tuo peruuttaminen ei tuota enää ongelmia, kiitos Tynnyrimiehen!

Tynnyrimies & eka lintutorni experience!

Katselimme hieman ympärillemme ja katse suuntautui heti kuluneeseen ”siltaan”, joka toki uteliasta luonnettani alkoi kutkuttaa… mitäs tuolta löytyykään??? Jo autosta ulos astuessa korviin kantautui joutsenten upeat äänet. Eihän se auttanut kuin lähteä katsomaan.

• 

• 

• 

• 

• 

Koska emme ole mitään lintuharrastajia, niin emme osaa arvioida, onko tämä lintutorni hyvä mutta kyllä tuosta ainakin laaja maisema avautui ja paljonhan tuolla näytti olevan kosteikkoa ja erilaisia lintujen ääniä kuului paljon. Paikallinen RSLH ry eli Rauman Seudun Lintuharrastajat olivat laittaneet hauskasti mainoksensa torniin ja kyllähän tuo laittoi heti pohtimaan, että miksei sitä voisi liittyä? Voisipa sitä lähteä jollekin retkellekin mukaan ja oppisi taas uutta – vierivä kivi ei sammaloidu jne. Tosiaan, emme siis saaneet mitään erityisiä kiksejä nyt linnuista mutta kyllähän tuossa maisemaa katsellessa mieli rauhoittui ja sellainen positiivinen energia tulvi pään sisälle. Joskus on nimittäin ihan hyvä hetkeksi vain pysähtyä ja nauttia täysin siemauksin pelkästä olemassa olon keveydestä – stressi hälvenee ja verenpaineet laskee – tekee ihan hyvää…

Onko sulla tuttava nimeltään Rauni?

Lähdimme jatkamaan matkaa, mutta tunnetusti aina pompin kuvaamaan kaiken maailman kukkia ja kasveja (ja arvatkaa miten Tynnyrimies diggaa tästä piirteestäni…) ja niin tein nytkin ja se johdatti meidät ilmeisesti jonkin vanhan kotipihan perustuksille – tämä siis tässä Luontotuvan vieressä. Pihapiirin reunalla oli kyltti, jossa kerrottiin pihlajasta ja laitanpa sen tähän kirjoittaen, niin sun ei tartte zoomailla tuota kuvaa.

Pihlaja

Pihlaja – pyhä puu. Pihlaja on suontalaisten pyhä puu, pakanuuden ajan Ukko Ylijumalan puolisolle Raunille pyhitetty. Pihlajan (Sorbus aucuparia) tieteellinen nimi taas viittaa punaisiin marjoihin (sorbum) ja käyttöön lintujen pyynnissä (aucuparius). Runsaina pihlajanmarjavuosina rastaat ja tilhet viivyttelevät etelään lähtöään marjasadon turvin. Pihlajanmarja on todellinen C-vitamiini- ja karoteiinipimmi ihmisellekin. Makeiden marjojen löytäminen vaatii hieman viitseliäisyyttä, sillä marjojen maku vaihtelee puuyksilöittäin. Marjojen sisältämä omenahappo ja parkkiaineet vähenevät, kun pakkanen pääsee puraisemaan niitä. Marjat ovatkin parhaimmillaan syystalvella.

Tällaiset tietoiskut ovat kivoja ja tulipahan hauska knoppitieto, jonka voi seuraavalle kerralla heittää ilmoille, kun tapaan Rauni -nimisen ihmisen. Ja eipä ole tullut mieleenkään, että pihlajan marjat olisivat makeita! Eikös se sanontakin kuuluu jotenkin, että happamia, sanoi kettu pihlajanmarjoista. Kysehän on vain siitä löytääkö sellaisen makean yksilön jostain… hmm… tämähän alkaa kuulostaa ihan joltain deittiohjelmalta ?

No anyways, meille ei kyllä selvinnyt, että miksi tuo pihlaja-tietoisku tuossa kohdin oli mutta ehkäpä paikalla on aikoinaan ollut makeita pihlajia. Ainakin aivan hirmuisen vanha tammi löytyi, jonka alle oli laitettu hauskasti pöytäryhmä eli tämä paikka sopii vaikka päiväretkikohteeksi hyvin ja voin kuvitella, kuinka porukka hörppii kaffet mahtavan tammen alla.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Kohti kotia Kodisjoen kautta

Päätimme Tynnyrimiehen kanssa luottaa omaan suuntavaistoomme ja siihen, että osaamme tiekylttien ja auringon avulla (siis Tynnyrimies, en minä!) suunnistaa takaisin kotiin. Ja ei muuta kuin matkaan – Otajärvi, here we come! Tosin pysähdyimme matkan varrella vielä yhdellä lintutornilla, jonne johti pitkät pitkospuut mutta emme olleet varmoja, että miten pitkälle pitää kävellä, joten käännyimme takaisin. Ja totta kai, matkaa olisi ollut enää vaivaiset 500 metriä ? mutta emme olisi kuitenkaan päässeet itse torniin, sillä se ei ollut käyttökunnossa ja siitä olikin polulla maininta. Toki pääsin taas ihailemaan luonnon omia aarteita… Tuo lieko tuossa kuvassa tuli kukkakauppiasuralla tutuksi ystäväni Annen avustuksella – hänen metsistään sain tätä hauskaa kasvia kerätä ja ai että se oli kivaa materiaalia käyttää erikoisemmissa kimpuissa ja asetelmissa. Tynnyrimies on myös oppinut tunnistamaan tuon upean kasvin!

• 

• 

• 

• 

Jos olet kiinnostunut linnuista, niin ehdottomasti kannattaa tehdä retki Otajärvelle, sillä opastetaulun mukaan Otajärvi on paikka, josta löytyy mm ruskosuohaukkoja, pikkulokkeja, härkälintuja, kurkia, viiksitimaleita, merihanhia, ruokokerttuja, rytikerttusia, rastaskerttusia, kaulushaikaroita, luhtakanoja yms. Otajärvi onkin kansainvälisesti arvokas lintujärvi!

Kodisjoki

Tosiaan, jatketaanpas matkaa – eli ajoimme Kodisjoen läpi… joka on monihaarainen joki mutta myös paikannimi. Wikipedian mukaan Kodisjoki oli 2000-luvun alussa Manner-Suomen pienin kunta hieman yli 500 asukkaallaan! Kodisjoki -nimi juontaa tarinan mukaan nimensä siitä, kun ensimmäiset asukkaat saapuivat Kodisjoen rannoille, he sanoivat ”Kori joki” (=kaunis paikka). Vuonna 2007 kunta lakkautettiin ja nykyään se on osa Rauman kaupunkia. Kodisjoella bongasin tuomenkukat, jotka olivat ensimmäiset näkemäni ja pitihän niitä käydä nuuhkimassa ja palata muistoissa lapsuuteen, jolloin tuomenkukka aina tuoksui koulun päättäispäivänä.

• 

• 

• 

• 

• 

• 

Kodisjokea ihailtuamme päätimme lähteä lopultakin kotiin, sillä erinäiset työt odottivat tekijäänsä. Olimme Tynnyrimiehen kanssa saaneet nauttia kauniista maisemista ja tunteneet historian havinaa, joten sunnuntaiaamupäivän saldo oli monin verroin plussan puolella. Ja pisteenä i:n päälle löytyi upea, yleinen uimapaikka, johon voisi joskus poiketa uimaan.

Parin viikon päästä Tynnyrimiehen vaimo lähtee seikkailemaan Mikkeliin – mitähän kivaa kirjoitettavaa siltä reissulta syntyy… pysyhän kuulolla!

PS: Kannattaa joskus lähteä vaikka omalla autolla vähän kotinurkkia koluamaan – tiedä mitä hienoja kohteita, kuten Otajärvi sieltä löytyykään. Kotiinmatkailu kunniaan!

Terveisin
Tynnyrimiehen vaimo